sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Suklaa-punajuurikakku



Tarvitset:
2 punajuurta eli noin 2 dl punajuuriraastetta
100 g tummaa suklaata
150 g voita
2,5 dl tummaa muscovadoruokosokeria, fariinisokeria tai kookossokeria
2 kananmunaa
1,5 dl kaurajauhoja tai kookosjauhoja
1 dl mantelijauhetta
2 rl tummaa kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta

Kuorrutukseen tarvitset:
25 g voita
50 g tummaa suklaata

Koristeluun tarvitset:
0,5 dl pähhkinöitä



Kuori ja raasta punajuuret. Sulata suklaa. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat yksitellen koko ajan sekoittaen voisokerivaahtoon. Lisää seuraavaksi punajuuriraaste ja suklaa. Sekoita kuivat aineet keskenään ja kääntele ne varovasti taikinan joukkoon. Lusikoi taikina voideltuun kakkuvuokaan. Kypsennä 175 asteen uunin alatasolla 45 minuuttia. Tarkista kypsyy tikulla ja anna jäähtyä ennen kumoamista.
Kuorrutusta varten sulata voi kattilassa ja lisää paloiteltu suklaa, sekoita tasaiseksi. Kuorruta kakun pinta voi-suklaaseoksella. Koristele erilaisilla pähkinöillä. Todella mehevä kakku, suosittelen!

sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Latva-artisokkaa voisulan kanssa









Pitkästä aikaa teimme eilen lauantaina latva-artisokkaa tyttären ehdotuksesta! Yksinkertaista ja kaunista.

Tarvitset:
1 latva-artisokan per herkuttelelija
vettä reilu litra/latva-artisokka
1 tl suolaa/1 l vetttä
sitruunaa viipaloituna

voita 100 g
puolikkaan sitruunan mehu
Dijon-sinappia 1-2 tl
(kahdelle)


Irrota ensin latva-artisokista varsi taittamalla, poista kannasta kaikkein pienimmät lehdet. Tasoita lehtien kärjet leikkaamalla niitä saksilla. Laita artisokat kiehuvaan veteen, jossa suola ja sitruunaviipaleet, artisokkien tulee olla kokonaan veden pinnan alla. Keitä noin 30-45 minuuttia, kypsinä artisokkien värin tulisi olla tumman oliivin vihreitä ja lehtien tulisi irrota helposti nykäisemällä. Nosta artisokat vedestä reikäkauhalla ja valuta ne kanta ylöspäin. Nosta tarjolle kanta alaspäin. Tee voisula valmiksi artisokkien kiehuessa. Sulata voi, lisää sitruunamehu ja Dijon-sinappia, sekoita. Lämmitä voisula juuri ennen tarjoilua uudelleen. Latva-artisokat syödään käsin irrottamalla lehdet pohjasta. Kasta lehden mehevä tyvi voisulaan ja vetäise lehti hampaiden läpi. Kun kaikki lehdet on nautittu, jäljellä on herkullinen pohja, joka syödään haarukalla ja veitsellä, mutta muista poistaa ensin karvainen keskiosa pohjan päältä. 



keskiviikko 12. lokakuuta 2016

Kanttarellipastaa



Vielä löytyy sieniä, ainakin kaupasta. Mökiltä tulimme tyhjin käsin sienimetsästä, mutta onneksi on kauppojen valikoimat ja kaapista löytyy myös herkkutattia kuivattuna ja tuoreena pakastamisesta.

Tässäpä nopea kanttarellikastikkeen ohje nautittavaksi vaikka pastan, riisin tai perunan kanssa.

Tarvitset:
pekonia puoli pakettia, voit jättää pois jos haluat
voita tai öljyä, jos et käytä pekonia
kanttarelleja 500 g 
yhden pienen purjon
makean keltasipulin
kermaa pari desiä
Chavroux-vuohenjuustoa
suolaa, mustapippuria
parmesanraastetta
täysjyvätuorepastaa

Pilko pekoni mahdollisimman pieneksi, leikkaa purko renkaiksi ja silppua sipuli. Pilko myös kanttarellit. Laita pekoni kylmälle pannulle ja pannu kuumenemaan. Kun pekonista on irronut rasvaa, lisää sipuli ja purjo. Sekoittele ja anna sipulien kuullottua. Lisää lopuksi kanttarellit. Voit tehdä tähän asti valmiiksi ja lisätä kerman ja juuston myöhemmin. Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan. Kun pasta on valmista, valuta se hyvin ja lorauta sekaan vähän hyvää oliiviöljyä. Viimeistele kastike lisäämällä kerma ja vuohenjuusto. Ripottele valmiin annoksen päälle parmesanraastetta. Nauti heti!

tiistai 4. lokakuuta 2016

Katkarapukalakeitto välimeren tyyliin




Tarvitset:
1 salottisipulin
valkosipulia maun mukaan
2-3 porkkanaa
2-3 kypsää tomaattia
1 fenkolin
voita
2-3 rkl tomaattipuretta
kalalientä litran verran tai kalaliemikuution ja litran vettä
suolaa ja mustapippuria
chiliä tai tabascoa
sahramia tai kurkumaa
2 dl kermaa
katkarapuja
valkoista kalaa, käytin tässä ahventa
tilliä tai fenkolin lehtiä



Silppua sipuli ja valkosipuli, leikkaa porkkanat, tomaatit ja fenkoli paloiksi. Sulata voi kattilassa, lisää ensin sipulit ja sitten loput vihannekset. Kuullota hetki ja lisää kalaliemi, keitä kunnes vihannekset ovat kypsiä. Soseuta, mausta ja lisää kerma. Anna keiton kiehahtaa ja lisää kalapalat ja lopuksi katkaravut. Halutessasi mausta vielä tillillä tai fenkolin hennoilla lehdillä. Tarjoa rapeakuorisen leivän kanssa!

sunnuntai 2. lokakuuta 2016

Ruisrieskat



Tarvitset:

2 dl maustamatonta jogurttia tai piimää
1 rkl öljyä
2 dl ruisjauhoja
0,5 tl suolaa
0,5 rkl sokeria
0,5 tl ruokasoodaa

Sekoita öljy jogurtin sekaan, lisää kuivat aineet ja sekoita tasaiseksi. Taikina on todella löysää, ei kannata sitä siis ihmetellä. Peitä kulho ja anna levätä noin 20 minuuttia. Nostele taikinasta kuusi kekoa lusikalla leivinparille. Taputtele jauhotetuin käsin tasaisiksi rieskoiksi ja paista 225 asteessa noin 15 minuuttia. Anna jäähtyä hetken ja nauti vaikkapa iltateen kanssa tai vapaapäivän aamuna.