torstai 27. helmikuuta 2014

Ranskalainen lihapata

Sydänmaan Highlander –tuotemerkillä tuotettu liha on Highland Cattlen eli Ylämaankarjan, vapaana kasvanutta luomulihaa. Eläimiä pyritään kohtelemaan lempeästi ja rauhallisesti, välttäen turhan stressin tuottamista. Ruokinnalla ja hoidolla pyritään tukemaan eläimen terveyttä. Myös pihvieläimet kasvavat ja elävät noin 2-3 kertaa pitempään kuin muut vastaavat rodut ennenkuin ne saavuttavat tavoitepainonsa. Tehotuotannosta ei todellakaan voi puhua näiden eläinten kohdalla.


Liha on todella mureaa, hyvää ja sisältää vähemmän rasvaa ja kolesterolia kuin tavallinen naudanliha. Liha mureutuu entisestään sitä pitkään haudutettaessa, kuten tässä ranskalaisessa lihapadassa.

Tarvitset 1,5 - 2 kg paistia, 250 g savustettua possunkylkeä tai pekonia, noin 30 kpl pieniä sipuleita ja saman verran pieniä herkkusieniä, pullon ranskalaista punaviiniä, voita, sitruunanmehua, suolaa ja mustapippuria sekä Maizena kastikkeen suurustajaa.

Leikkaa ensin savukylki tai pekoni kuutioiksi, paista niitä muutama minuutti padassa koko ajan sekoittaen ja nosta syrjään. Kuori sipulit ja lisää ne voinokareen kera pataan paistumaan viideksi minuutiksi. Ota sipulit pois padasta. Leikkaa paisti kuutioiksi, muista leikata raaka liha aina poikkisyin, niin mureus säilyy kypsennettäessä.



Paista lihakuutiot parissa erässä padassa. Kun olet paistanut kaikki paistikuutiot, voit liekittää ne konjakilla halutessasi. Sammuta liesituuletin, nosta pata tuulettimen alta kokonaan pois, kaada konjakkia pataan noin 3 ruokalusikallista ja sytytä palamaan. Kun liekit ovat sammuneet, laita pata takaisin liedelle ja kaada päälle pullo punaviiniä. Lisää myös pekonikuutiot. Anna hautua hiljalleen 1,5 -2 tuntia. Tarkista maku ja mausta suolalla ja pippurilla.

Puhdista herkkusienet. Jos et ole saanut pieniä herkkusieniä, puolita sienet. Paista sienet voissa pannulla, mausta suolalla ja sitruunanmehulla. Ota sienet syrjään.



Kun pata alkaa olla valmis, voit suurustaa sen Maizenan kastikkeen suurustajalla. Lisää esipaistetut sipulit ja herkkusienet pataan. Tarjoa padan kanssa esimerkiksi riisiä.

Hankin ainekset Kauppahalli24.fi -ruokaverkkokaupasta. Ruokatarvikkeiden hankkiminen verkkokaupasta on helppoa, ja ne toimitetaan itselle sopivana aikana kotiin. Suosittelen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti