keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Kermamuhennetut espressosienet



Kuvat eivät tee oikeutta tälle herkulle!

Tarvitset:
1 salottisipulin
puolisen litraa sieniä, käytin tatteja (pakaste)
1 rkl voita
pari desiä kuohukermaa
2 rkl espressokahvia
0,5 tl sokeria
sormisuolaa ja mustapippuria

Kuori ja hienonna salottisipuli, leikkaa sienet sopivankokoisiksi paloiksi. Kuullota sieniä kuivalla, kuumalla pannulla, kunnes niistä ei enää irtoa nestettä. Lisää voi ja sipulisilppu pannulle sienten sekaan. Paista sekoitellen hetki. Lisää kerma ja espresso. Mausta. Nauti heti sellaisenaan tai hyvän riistan kanssa. 

Kahvin maku korosti sienten makua upeasti, ajattelin tätä syödessäni, että voisin syödä tätä vaikka joka päivä, maku oli niin täyteläinen ja ihana. Vaikka en juo kahvia, niin pidän kahvinmausta ja siitä sain nauttia tässä ruoassa.

ps. ohje löytyi Etiketti-lehdestä


sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Nyhtösorsaa








Tarvitset:
yhden sorsan
suolaa ja mustapippuria
kuivattua rakuunaa
tuoretta rosmariinia
pekonia
riistafondia ja vettä
lehtipersijaa (ja korianteria)

Hiero sorsan pintaan mausteet ja peittele pekoniviipaleilla. Laita lintu uunivuokaan ja lisää sinne puolisen litraa vettä ja 2 ruokalusikallista riistafondia. Laita vuoka 175 asteiseen uuniin ja anna kypsyä pari tuntia, valele muutaman kerran paiston aikana liemellä.  
Ota sorsa pois uunista ja vuoasta, anna jäähtyä hetken. Ota pekonit pinnalta talteen ja nyhdä sorsanliha irti rangasta. Laita nyhdettyjen lihojen päälle täyteläistä riistalientä, niin että lihat peittyvät. Pilko pekoni pieneksi silpuksi. Tähän asti voit tehdä hyvissä ajoin ennen tarjoilua.
Laita tarjolle pieniin kippoihin, itse käytin pieniä espressokuppeja. Laita kupin pohjalle ensin lihaa, lisää vähän lientä ja pekonimurua päälle, mausta vielä lehtipersiljalla ja halutessasi korianterilla. Tästä riitti kuudelle pienet "keittiöntervehdysmäiset" maisteluannokset.






ps. alkuperäinen ohje bongattu Glorian ruoka&viini -lehdestä.

torstai 17. marraskuuta 2016

Ruispitaleivät





Tarvitset:
pitaleipiä
myskikurpitsaa
jauhelihaa, käytin broilerinjauhelihaa
avokadoa
fetaa
sipulia
kreikkalaista jogurttia
suolaa
mustapippuria
tabascoa
limen
tuoreita yrttejä
hunajaa
öljyä

Kuori ja pilko myskikurpitsa pieniksi kuutioiksi, kypsennä uunissa 200 asteessa puolisen tuntia. Mausta myskikurpitsakuutiot ennen uuniin laittoa suolalla, pippurilla ja hunajalla, kaada joukkoon myös vähän öljyä.Tee avokadotahna muussaamalla avokado karkeaksi haarukalla. Mausta tahna suolalla, mustapippurilla, limenmehulla ja tabascolla. Sekoita kreikkalaiseen jogurttiin ainakin hunajaa ja mausta makusi mukaan, käyttämällä vaikka tuoreita yrttejä. Paista jauheliha pannulla ja mausta se. Lämmitä pitaleivät pakkauksen ohjeen mukaan, halkaise ja täytä. Levitä ensin pohjalle avokadotahnaa, lisää jauhelihaa ja kurpitsaa, kuten myös sipulirenkaita. Lisää muutama viipale fetajuustoa ja kastiketta. Nauti heti!


lauantai 5. marraskuuta 2016

Soodasämpylät




Tarvitset:
3 dl spelttijauhoja
2 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
0,5 dl kuivattuja sieniä, käytin tatteja
1 tl soodaa
1 kananmunan
2 dl piimää tai luonnonjogurttia
0,5 dl öljyä
Pinnalle:
unikon- tai seesaminsiemeniä
kuivattuja tai tuoreita yrttejä

Yhdistä ensin kulhossa kaikki kuivat aineet. Yhdistä toisessa kulhossa muna, piimä ja öljy. Lisää kuivat aineet kosteiden ainesten sekaan, sekoita hyvin. Kumoa taikina jauhotetulle pöydälle ja muotoile pötköksi. Leikkaa taikinapötkö 12 palaan. Kasta puolet sämpylöistä leikkauspinnaltaan siemeniin ja puolet yrtteihin. Nosta sämpylät uunipellille vieriviereen ja paista 200 asteen uunissa alatasolla noin 20 minuuttia. 

Speltti, alkuvehnä on pähkinäisen, aromikkaan ja täyteläisen makuinen vilja. Sitä voi käyttää kaikkeen leivontaan ja ruoanlaittoon. Täysjyväspeltissä on paljon kuitua ja proteiinia. Speltti on ensimmäisiä ihmisen viljelykseen ottamia viljoja, siitä on havaintoja yli 8000 vuoden takaa. Sitä on viljelty mm. muinaisessa Roomaan valtakunnassa. Speltti on lyhytsitkoinen, joten sen kanssa on hyvä sekoittaa tavallisia vehnäjauhoja.