sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Kyyhkyä ja pinaatti-endiivimuhennosta, portviinidressing


Ihanaa kun on ystäviä jotka metsästävät ja vieläpä raaskivat jakaa saaliista muille. Tässä on kyyhkyn rintafileet odottamassa pannulle pääsyä.


Lisukkeeksi tein pinaatista ja endivistä muhennoksen. Tässä ihanat, pienet pinaatinlehdet odottavat ruotimista.


Viipaloidut endiivit, pinaatinlehdet ja salottisipulisilpun paistoin voi-öljyseoksessa, maustoin suolalla ja mustapippurilla. Endiivi on tämän syksyn yksi suosikkikasvikseni, siitä saa ihanaa muhennosta varioiden eri vihannesten kanssa.


Kastikkeeksi tein portviinidressingin, johon laitoin siis portviinin lisäksi kananmunankeltuaista, balsamiviinietikkaa, öljyä, suolaa ja mustapippuria. Kaikki ainekset sekoitetaan keskenään. 
Kun lisukkeet olivat valmiit, laitoin kyyhkynrinnat pannulle voihin paistumaan, rintafileet saavat jäädä mediumiksi, kypsennysaika muutamia minuutteja. Alkuruoaksi riitää 1,5 rintafilettä per ruokailija, kuten tässä annoksessa.
Kiitos metsästäjälle ja perheelle!

keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Kesäkurpitsakastike


Tämä on ihanan helppo ja nopea kastike. Silppuan pari sipulia, kuutioin paketin pekonia ja viipaloin kesäkurpitsan. Paistan ensin kesäkurpitsaviipaleet parissa erässä pannulla. Laitan pannulle pekonit ja sipulit, lisään kesäkurpitsat. Lopuksi lisään kermaa tai ranskankermaa, suolaa ja mustapippuria. Tarjoan pastan ja parmesanin kanssa. Kasvisversion saa tietenkin jättämällä pekonin pois.

sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Maa-artisokkarisotto


Tässä 1 kg ihania maa-artisokkia odottaa kuorimista, mikä on oma taiteenlajinsa upeiden muotojen takia! Tämän risoton tekemiseen kannattaa varata enemmän aikaa, monien eri työvaiheiden vuoksi.


Kun sain maa-artisokat kuorittua ja pilkottua isohkoiksi lohkoiksi, pilkoin muutaman salottisipulin. Ensin paahdoin maa-artisokan paloja öljyssä, niihin saa tulla kunnolla väriä, kuten kuvassa näkyy. Paahtamisen loppuvaiheessa lisäsin sipulit ja pari ruokalusikallista voita. Lopuksi lisäsin vettä, niin että kasvikset peittyivät ja keitin n. 10 minuuttia. Siivilöin keittoliemen talteen ja soseutin maa-artisokat sauvasekoittimella paksuksi soseeksi.


Seuraava työvaihe oli tehdä paahdettua sipulisilppua ja tomaatti-sipulisalsaa. Hienonsin ensin salottisipulia, keltasipulia ja valkosipulia, laitoin kattilaan runsaasti öljyä ja mausteeksi laakerinlehden ja timjaminoksan. Annoin sipuleiden paahtua rapeiksi öljyssä ja sitten siivilöin sipulit öljystä. Pilkoin tomaatinlihan pieniksi kuutioiksi, lisäsin kevätsipulia, ruohosipulikin käy, sekä paahdetut sipulit. Lisäsin joukkoon vielä sitruunanmehua, ripauksen suolaa ja sokeria sekä mustapippuria.


Sitten itse risoton tekoon, jonka voi aloittaa vaikkapa raastamalla parmesania. Pilkoin salotti- ja valkosipulia ja kuullotin niitä kattilassa öljy-voiseoksessa. Lisäsin risottoriisin 3 dl (Scotin Carnarolia), kuulotin hetken ja lisäsin valkoviinin, 1 dl. Tämän jälkeen aloin lisäämään maa-artisokkien keitinlientä 1 dl kerrallaan, yhteensä 6 dl. Risotto hautuu kypsäksi n. 20 minuutissa. Kun rakenne tuntui pehmeältä, lisäsin vielä voita pari ruokalusikallista, desin parmesanraastetta ja 3 dl ihanan pehmeää ja maukasta maa-artisokkasosesetta.


Tarjolle laittaessani lisäsin vielä tomaatti-sipulisalsaa ympärille ja päälle raastettua parmesania.


Risoton seuraksi paistoin mehevät entrecote-pihvit, jotka olin marinoinut öljyssä, valkosipulissa ja yrteissä. Tosin risotto oli niin jumalaisen hyvää, että sen olisi voinut tarjota sellaisenaan vaikka primi piattina. Maa-artisokkasosetta tuli runsaasti kilosta, joten pakastin loput seuraavaa risottoa varten.


Tältä näytti risotto Glorin ruoka&viini - lehdessä (7/2011), mutta kuten tapanani on muuntelen reseptejä tekovaiheessa joskus enemmän ja joskus vähemmän, harvoin teen ihan ohjeen mukaan, kuten tässäkin.
Suosittelen ehdottomasti tekemään tätä risottoa!

torstai 20. lokakuuta 2011

Cozze ripiene eli täytetyt sinisimpukat


Hankin kilon pussillisen tuoreita, eläviä sinisimpukoita. Monissa ohjeissa sanotaan, että ne tulisi vielä kotona puhdistaa ja huuhtoa, mutta mielestäni simpukat ovat jo niin puhtaita että, jätän tämän vaiheen väliin.


Keitän ensin simpukat normaalin tapaan liemessä, jossa valkoviiniä, salottisipulia, valkosipulia, persiljaa ja timjamia. Keittoaika noin viitisen minuuttia. Keittämisen aikana sekoitan keskenään silputun persiljan, parmesanin, valkosipulin ja öljyn. Joskus olen laittanut sekaan myös tomaatin lihaa pieninä kuutioina tai vanhaa, vähän kuivahtanutta maalaisleipää murusteltuna. 

Kun simpukat ovat kypsiä, annan niiden jäähtyä hetken ja sitten irrottelen kuoret toisistaan. Täytän simpukanpuolikkaat täytteellä ja laitan uuniin 200 asteeseen n. 5 minuutiksi eli kunnes juusto saa väriä. 


Ja sitten nautin raikkaan valkoviinin kanssa!

sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Lammasta ja kukkakaali-ruusukaali-perunamuhennosta


Tämänkin ruokalajin valmistamisen aloitan "peston" tekemisellä. Tällä kertaa laitoin salviaa ja timjamia, parmesaania ja oliiviöljyä. Lampaanfileet laitoin marinoitumaan pestoon ainakin puoleksi päiväksi.



Lampaan fileet, joko sisä- tai ulkofileet, laitan pannulle paistumaan. Molemmat paistuvat pannulla mediumeiksi kannen alla suht nopeasti. Isommat ulkofileet saatan laittaa uuniin hetkeksi. Toki grillissä tulee paras lopputulos!


Lisukkeeksi tein tällä kertaa muhennoksen kukkakaalista, ruusukaalista ja perunasta ryyditettynä voilla ja kermalla. Lihojen päälle vielä yrttipestoa kastikkeeksi ja nauttimaan vaan hyvästä ruoasta!

lauantai 15. lokakuuta 2011

Rosvopaisti ja mango-tuorejuustokakku

Rosvopaistin tekeminen aloitetaan valitsemalla kaunis lokakuinen päivä ja oikein ihanan mehevä lampaanpaisti. Sitten vain lapiot käteen, katsotaan sopiva paikka pellolta ja aloitetaan kuopan kaivaminen.

Kun kuoppa alkaa olemaan valmis...


...se vuorataan tiilillä.


Sitten vaan klapia palamaan 4 tunniksi!


Paisti tulee maustaa hyvin yrteillä ja valkosipulilla, kääriä pekoniin sekä kosteaan sanomalehteen paksulti, ja lisäksi kerros foliota vielä ympärille, niin etteivät nesteet pääse valumaan pois. Tee kanaverkosta teline paistille, muista tehdä päälle myös jonkinlainen kädensija, josta se on helppo nostaa pois kuopasta, kun sen aika on.


Neljän tunnin puiden polttamisen jälkeen hiillos on valmis ottamaan paistin vastaan.


Lasketaan paisti kaikissa kääreissään hiilloksen päälle kanaverkossa, lapioidaan hiekkaa päälle...


...ja sytytetään tuli hiekan päälle!


Ja sitten taas odotellaan nelisen tuntia! Noin tuntia ennen paistin valmistumista laitoin folionyytteihin perunoita ja juureksia kypsymään tulen ympärille.





Pimeyden laskeuduttua on sopiva aika nostaa lasit shamppanjaa ja odottaa että tuli sammuu kokonaan ja paistipaketin voi kaivaa ylös kuopastaan!


Ja todellakin kanaverkko ja koko paketti olivat niin kuumia että, se oli vietävä kottikärryllä sisätiloihin!



Kahdeksan tunnin odottelun jälkeen koitti jännittävä hetki. Ja ah, mitkä tuoksut paketista nousivatkaan!


Kypsyysaste oli mitä parhain!

  
Juurekset olivat mahtavan pehmeiksi hautuneita!


Ensimmäinen rosvopaisti ja tulokseen voitiin olla enemmän kuin tyytyväisiä!


Illan päätti huimaakin huimempi haamujengin esitys...


...ja mango-tuorejuustokakku koristeltuina tuoreilla "madoilla"! ;)

tiistai 11. lokakuuta 2011

Lohta ja roquefort-kesäkurpitsaperunamuhennosta


Tämän annoksen juju on perunamuhennoksessa! Tällä kertaa tarjosin sen kanssa paistettua lohta, mutta myös porsaanfile sopii hyvin seuraksi. Muhennosta varten keitän perunat lähes kypsiksi ja survon ne sitten karkeaksi muhennokseksi. Lisään sekaan pieneksi pilkotut ja esikeitetyt kesäkurpitsakuutiot sekä roquefortjuuston, laitan hetkeksi miedolle lämmölle liedelle, niin että juusto alkaa sulamaan. Sekoitan hyvin ja tarjoilen! Ja jokaisen aterian kanssa tarjoan aina jotain kasviksia/vihanneksia; tällä kertaa ihania ruusukaaleja keitettynä ja sen jälkeen pikaisesti voissa pyöräytettynä.

lauantai 8. lokakuuta 2011

Lampaankruunu ja sitruunaista risottoa



Tässä upeat lampaankruunut yrteillä marinoituina valmiina uuniin. Käytän lampaassa yrttinä joko timjamia, rosmariinia tai salviaa. Ennen uuniin laittoa otan pannussa väriä pintaan, uunivuoan pohjalle nesteet pannulta ja n. 20 minuuttia uunissa. Annan hetken vetäytyä ennen leikkaamista, niin lihasnesteet pysyvät paremmin sisällä ja liha näin mehukkaampana.



Kruunu tässä kyljyksiksi paloiteltuna. Pestoon laitoin tällä kertaa pecorinoa, sitruunaa, salviaa ja parmesaania. Lisukkeeksi sitruunaista risottoa, johon siis laitoin normaalin risoton sekaan vähän sitruunankuoriraastetta ja tilkkasen kermaa.


Kynttilät palamaan ja nauttimaan!

maanantai 3. lokakuuta 2011

Tyttären makeita leipomuksia

Meillä on leipomisvastuu siirtynyt kokonaan tyttärelle! Tässä muutamia otoksia viime kesältä ja alkaneelta syksyltä.


Ihana, perinteinen mansikkakermakakku tässä ensimmäisenä esittelyssä.


Piti tulla Dallas-pullia, mutta tulikin Texas-pullia!


Sitruuna-salmiakkimuffinseja! Oli muuten ihan mielettömän hyviä. Ohje repäisty matkaan Glorian ruoka&viinistä jokunen vuosi sitten.

Tässä tarjolla mansikka-tuorejuustomuffinseja.


Suklaa-mustaherukkakääretorttu tässä kauniisti koristeltuna.


Vuoallinen kestohyviä mokkapaloja!

Jos joku kaipaa näistä jostakin ohjetta, niin laita vaan viestiä, niin naputtelen ohjeen tänne.