lauantai 18. marraskuuta 2017

Punasipuli-viinirypälepiirakka




Tässä ihana syksyinen sipulipiirakkaohje, joka sopii hyvin vaikka pikkujouluihin glögin kanssa tarjottavaksi. Testattu ja toimiva yhdistelmä.

Käytin tällä kertaa valmista ruispiirakkapohjataikinaa, mutta toki pohjan voi tehdä itsekin.

Tarvitset täytteeseen:
2 isoa punasipulia
voita
0,5 vettä
suolaa
1 rkl sokeria
kourallinen tummia viinirypäleitä
1 dl valkoviiniä
1 dl smetanaa
mustapippuria rouhittuna
(juustoraastetta)

Voitele vuoka ja taputtele taikina vuokaan reunojaan myöten. Kypsennä pohjaa 200 asteessa uunin keskitasolla noin 15 minuuttia. 

Kuori, puolita ja leikkaa sipulit ohuiksi viipaleiksi. Paista sipuliviipaleita voissa hetken, lisää joukkoon noin 0,5 dl vettä. Kuullota sipuleita 5 minuuttia. Lisää suola ja sokeri. Sekoittele kunnes seos alkaa saostumaan.

Puolita viinirypäleet. Lisää rypäleet ja valkoviini seoksen joukkoon. Kuumenna kunnes seos alkaa muuttumaan siirappimaiseksi. Lisää joukkoon lopuksi smetana ja mausta mustapippurilla. Laita täyte kypsälle piirakkapohjalle, lisää tässä vaiheessa juustokannikan rippeet tai juustoraaste, jos haluat, ja paista vielä 5 minuuttia. Täytteen on tarkoitus vain asettua pohjan päälle ja vähän lämmetä lisää. 

ps. alkuperäinen ohje vuoden takaisesta Kaikkien aikojen Jouluherkut -lehdestä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti