lauantai 24. syyskuuta 2011

Poroa, punaviinikastiketta ja punakaalia


Tässä ihana syksyinen ateria, myös väritykseltään. Ja näihin syksyisiin annoksiin on hyvä kaivaa jääkaapin perukoilta hillot ja hyytelöt; tässä pihjalanmarjahyyteleöä. Poroa olen tilannut suoraan Lapista, lihat tulevat pakasteina sopivan kokoisina annoksina. Tässä tarjolla poron sisäfilettä, yksi sisäfile per henkilö riittää hyvin, nämä olivat n. 150 g painoisia. Valmistus on todella nopeaa, kaiken muun pitää olla jo valmista kun laittaa porot pannulle saamaan väriä, sitten vaan suola ja pippuri pintaan ja uuniin n. 10 minuutiksi. Lisäkeeksi tein hasselbackan perunoita sekä haudutettua punakaalia, josta laitoin ohjetta edellisessä postauksessa.
Kokonaisiin perunoihin tein ensin syvät viillot, kuitenkin niin, että peruna pysyy kasassa. Päälle suolaa, pippuria, nokare voita ja uuniin. Kun perunat ovat melkein kypsiä ja hyvin vääriä saaneita, laitoin päälle Mustaleima Emmental -raastetta, välillä olen laittanut parmesanraastetta, mutta Mustaleima Emmental sopii mielestäni paremmin poron seuraksi. Ja varsinainen kastikekokkihan meillä on mieheni! Hän teki tähän ihanan punaviinikastikkeen, josta en osaa kertoa sen enempää. Sen olemme kyllä huomanneet, että ihan halpaa viiniä ei kannata kastikkeeseen käyttää, sen huomaa kyllä maussa, mutta ei sitä raaski ihan mitään huippuviiniäkään tuhlata, joten suosittelemme keskihintaista viiniä kastikkeeseen.


Viikonloppuna on enemmän aikaa tehdä ruokaa ja myös herkutteluun ja pöydässä istumiseen on enemmän aikaa. Tässä helppo alkuruokasalaatti, johon tein pohjalle erilaisista salaattilajikkeista vihreän salaatin. Kaupan pakastealtaasta löytyy erilaisia äyriäislajiltemia. Laitan kuumalle pannulle oliiviöljyä, äyriäiset, limemehun, suolaa ja pippuria, annan äyriäisten kuumentua ja sitten vaan lämpimänä salaatin päälle.

Seuraksi tuoretta hyvää leipää! Vaikkapa itseleivottua sitruunaleipää, jonka ohje oli Glorian ruoka&viini -lehdessä viime helmikuussa.

2 kommenttia:

  1. nam nam! meillä innosdtuttiin myös viikonloppuna leivän leivontaan, mantelileivällä herkuteltiin iltateellä.

    VastaaPoista
  2. Tuossa sitruunaleivässä on 1 sitruunan raastettu kuori, mutta maistui silti ihanasti!

    VastaaPoista