maanantai 22. elokuuta 2011

Siikaisia juttuja

LIMEMARINOITUA SIIKAA JA RUOHOSIPULISMETANAA


Siian graavaan vain hyvin kevyesti. Tämänkin vain pari tuntia ennen ruokailua: suolaa, mustapippuria ja limemehua. Tällä kertaa tein pienen vihreän salaattikeon seuraksi, jonka päälle pirskottelin limemehua ja öljyä. Lisäksi vielä vaahdotettua smetanaa, jossa mausteena ruohosipulia; tuo vähän pehmeyttä aika kirppakkaankin annokseen.

SIIAN SAVUSTUS


Siian savustus, tai kalan ylipäänsä, on ollut mieheni hommaa aina mökillä. Tänä kesänä päätin, että nyt on minunkin aika savustaa kalaa. Hain aamulla tuoreen siian torilta! Siitä on hyvä lähteä liikkeelle. Siian sisään sitten vaan ripottelin sopivasti merisuolaa ja jos jos oikein hulvattomaksi ryhtyisin, niin sitruuna- tai limeviipaleita.


Seuraavaksi piti saa sopivan pieniä polttopuita! Ei muuta kuin pikkukirves käteen ja tekemään klapeista sopivia savustusklapeja.


Kun olin saanut sopivan tulen syttymään, niin ei muuta kuin siika savustuspönttöön leppälastujen ja katajanoksan kanssa. Kellosta aikaa noin 20 minuuttia ja lasi kylmää valkoviiniä seuraksi tulta vahtimaan.


Lasin tyhjennettyä upea siika olikin valmis! Mikä ihana tuoksu ja väri.


Savukala tarjotaan meidän mökillä aina "hopeavadilta", muut lisukkeet kuten perunat, kermaviilikastike ja tomaatti-sipulisalaatti erikseen, jotta upea kala pääsee oikeuksiinsa.

2 kommenttia:

  1. Onnea uudelle taidolle! Mulla asian opettelu on vasta hailakka suunnitelma, eli miesten vastuulla toistaiseksi. Kuten kaikki grillailu meillä :)...

    VastaaPoista
  2. Kiitos! :) Grillailu on meidänkin perheessä miehen vastuulla, kuten varmasti monessa muussakin perheessä. Melkeinpä sanoisin, että savustaminen on helpompaa, ei muuta kuin rohkeasti kokeilemaan.

    VastaaPoista